keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Veikalle postiako?

Minulle oli jokin aika sitten tullut smart posti-ilmoitus.. hieman hämilläni asiasta olin kun en sinne ikinä mtn tilaa kun on niin hankala lähtä hakemaan pakettei sieltä.. no unohdin koko paketin ja tiistaina tuli muistutus viesti paketin noudosta :D päätin sit samantien lähteä matkaan.

Lokerikosta löytyi..



Brion junarata loota.
Aino oli ihan innoissaan että saako veikka uusia junaradan osia. Käsialakin muistutti kummitädin kirjoitusta :D

Kun kotona sitten paketin avasin niin sisältö olikin kaukana junaradan osista..



Paketti olikin sny:ltäni 8)

Lankakerän kun sain rullattua, mikä tuntui ihan loputtomalta hommalta!
Paketti näytti kokonaisuudessaan tältä



Paketissa oli ohjeet kämmekkäiden neulontaan. Pakko kyllä myöntää että lankoja myöten kaikki on aivan uutta minulle :D

Olen tämän kuun aikana useampaan otteeseen jo miettinnyt tuon kämmekkään merkitystä. :D en ole itse semmoisia ikinä omistannut, enpä kyllä edes muista nähneenikään missään.

Minulla on vielä sukkakin pahasti kesken



Kunhan saan tämän rojektin valmiiksi niin voin perehtyä uudelle osa-alueelle eli tuohon ohjeeseen :D nopeasti luettuna oli aika hepreaa :D

Kiitos paljon sny:lle paketista ja uusista tuttavuuksista! :))



3 kommenttia:

  1. ihana paketti. Kämmekkäistä tykkään itse. Pyöräillessä tuli pidettyä paljon, kun vielä pyörä oli (varastettiin viime kesänä). Ja lenkillä yms tulee pidettyä :).

    VastaaPoista
  2. Smartpost automaatti ei tällä kertaa antanut lähettää postia muualle, kuin automaattiin. Toivottavasti hakumatka ei hankaloittanut liikaa elämää :)

    Meidän poika sai kyseisen junarataosan joululahjaksi, säilöin paketin, sillä on just sopivan kokoinen näihin sny-juttuihin! :)

    SNY

    VastaaPoista
  3. Ihana väristä tuo kellertävä Regia

    VastaaPoista